On se vaan jännä, miten asioilla on taipumus kasaantua yhdelle päivälle. Minulle saattui sellainen lauantai, että täytyi todella laskea milloin mihinkin ehtii. Mutta hyvin ehdin.
Aloitin aamun kokouksessa Oulussa. Keskustelimme paljon tulevista kuntavaaleista. Todettava on, että ykkös aiheita tai huolia olivat terveydenhuolto sekä nuoriso.
Lääkäri pula julkisella sektorilla on valtava. Mitä voitaisiin tehdä että saisimme lääkärit pysymään terveyskeskuksissa? Kuinka suurta palkkaa heidän pitäisi saada? Eikö kukaan tee enää "kutusumus työtä", jossa itse työ on se miksi sitä halutaan tehdä eikä se kuinka paljon siitä saa palkkaa? Näyttää vain olevan niin että melkein alalla kuin alalla raha ratkaisee.
Toinen suuri huolenaihe oli nuoriso. Mitä tehdä että heille saataisiin tiloja, jossa voisi viettää vapaa-aikaa? Poistuuko meiltä Haukiputaalla tämä ongelma kun länsipuolen koulu valmistuu ja 80-luvulla Jatuliin valmistuneet nuorisotilat saadaan viimenkin takaisin nuorison käyttöön. Toivotaan. Tilapula ei ole ainut ongelma. Meilläkin on nuorisoa jotka ovat "tyhjän päällä" , ilman opiskelu- tai työpaikkaa. Tämä on suuri ongelma. Emmehän toki halua "kulman kundeja" enempää kuin mitä meillä jo on. No kaikki vaatii rahaa.
Kokouksen jälkeen ehdin sopivasti Haukiputaan jäähallille, jossa Ahma B-junnut aloittelivat otteluaan. Lapsen kannustaminen hänen valitsemansa harrastuksen parissa, kertoo sen että vanhemmat ovat kiinnostuneita siitä mitä hän tekee. Me olemme kannustaneet, huoltaneet, kuljettaneet ja toimineet "rahoittajina" jo kymmenen vuotta. No päivääkän en vaihtaisi pois. Minusta on todella hienoa, kun yli 20, 16-17 vuotiasta miehen alkua viettää monta iltaa viikossa harrastuksensa parissa. Totesimmekin perjantai iltana harjoituksia seuratessamme, että kait he tekevät sitä "rakkaudesta lajiin". Itse ottelu oli Ahmojen. JoKi oli aivan eri tasoa. Sen kertoo tulos kotijoukkueelle 17-4. Onneksi luvassa on haastaviakin pelejä ja Ahma junnut pääsevät tositoimiin.
Käväisimme mutkan kotona ja suuntasimme siskoni miehen 50-vuotispäiville. Siellä juhlat olivat parhaimmillaan, mutta ehdimme onneksi mukaan.
Yhdentoista maissa olimme kotona. Istahdin tv:n ääreen ja sitten alkoikin Nukku Matti lähestyä. Eipä tarvinnut unta houkutella ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti