lauantai 27. joulukuuta 2008

Joulu meni


Niin, varsinainen joulun aika on takana. Mitäs siitä jäi käteen? Ainakin ähky ja väsynyt olo. Olin kait ollut hieman kilttikin, kun sain lahjojakin.

Meillä jouluaatto meni juostessa sukulaisista toiseen. Kun käy monessa paikassa, eri-ikäisten ja tyylisten ihmisten luona huomaa, että vaikka olemme kuinka läheisiä olemme niin erilaisia.
Tokihan se vaikuttaa onko lapsia ja kuinka pieniä he ovat. Tietysti kun yhteen liittyy ihmisiä eri suvuista, tuo jokainen hieman sitä sukunsa perinnettä esiin. Itse viettäisin joulun mieluiten vain kotona, mutta suostuin tekemään poikkeuksen tänä jouluna. Tokihan vanhusten luona tulee käydä sekä tietysti haudalla.

Haudalla oli kaunista ja niin rauhoittava ja harras tunnelma. Seillä käynnin jälkeen pääsimme asettumaan kotiin ja viettämään rauhallista joulua. Sitä onkin sitten vietetty kolme päivää. Nyt on tosiaankin aika lopettaa löhöily ja herätä eloon.

Olisi varmaan viisainta ottaa itseä niskasta kiinni ja painua ulos raikkaaseen ilmaan. No lomaa on edessä vielä viikon verran, joten eiköhän sitä tule ulkoiltuakin.
Hyvää loppuvuotta ja oikein oikein hyvää uuttavuotta. Tuossa kuvassa on muuten Torron neljä serkusta. Kuvat on otettu vuosina 1993 ja 2008. Eka kuvassa Miian sylissä Marika sitten Minna ja Ville. Toka kuvassa Ville, Miia, Marika ja Minna. Niin ne vuodet vaan kiirii.