torstai 5. joulukuuta 2013

Uutta pukkaa

Täällä vapaapäivää vietellessä, ajattelin myös käydä päivittämässä tätä blogiani.
Sää ulkona on harmaa, muutama pakkasaste ja todella liukasta. No vietän päivän täällä kotosalla. Myöhemmin lähden ruokailemaan työporukan kanssa. Menemme yhdessä (ei ihan koko popula)
syömään eläkkeelle jäävän kollegan kanssa viimeistä kertaa. Tuntuu aivan hassulta, että hän jää eläkkeelle. Hän, joka on aina ollut töissä kanssamme. Mutta näinhän se menee. Omaa työuraa on vielä jäljellä....joo eipä kannata laskea, vuosia. Tietysti riippuu siitä riittääkö terveys. Sitä toki toivon.
Mutta muutoksen tuulet puhaltavat varmaan kaikessa mahdollisessa. Mukana on mentävä. Toivotaan että tuulet ovat myötäisiä :)

Osuuspankinedustajiston vaalit käytiin viimekuussa. Tulos tuli viikko sitten. Ja ylläripylläri, menin läpi ja vielä oikein komealla tuloksella. 102 ääntä on todella hyvä saavutus. Lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni :) Nyt sitten opettelen pankkimaailman asioita. Oppia ikä kaikki, sanotaan. Ihan mielenkiinnolla odotan minkälaisia asioita siellä puidaan. Olen toki aikoinani konttoritoimikunnassa ollut, mutta nyt sitten hieman korkeammalla :)

Nyt jatkan vapaapäiväni viettoa muilla jutuilla. Laitoin jo kyntteliköt ikkunalle kuun vaihtuessa, nyt voisi vaikka jouluverhot silittää odottamaan paikoilleen ripustamista. Yleensä jätän kaiken mahdollisen ihan joulun lähelle. Mutta nyt aloitan ajoissa. Näin saan nauttia kaikkein ihanimmasta hetkestä vuodessa pitemmän aikaa.

Huomenna vietämme Itsenäisen Suomen 96-vuotispäivää. Onnea.

Ei kommentteja: