perjantai 3. toukokuuta 2013

Sainpa kirjotuksen lehteen

Kaleva tänään 3.5.2013.
"KAIKKI TALKOISIIN!
Kaupungin talous on kuralla. No ei Oulu taida ainoana kaupunkina olla siinä tilassa, mutta tietysti sen taloustilanne kotikaupunkina kiinnostaa minua ja varmaan muitakin asukkaita. Moni syyttää varmaan kuntaliitosta, mutta itse en pidä sitä suurimpana syynä, vaan suurin syyllinen taitaa olla valtion pukkaamat uudet rasitteet ja yhteisöverojen romahtaminen, joka on sama syy mikä aikoinaan ajoi Haukiputaan ahtaalle. Ja taitaapa olla vielä sama ”pulju” jonka vuoksi nyt uusi uljas Oulu joutuu miettimään säästöjään. Onneksi Oulun päättäjissä on edes muutama entisen Haukiputaan kunnan päättäjä, heillä nimittäin on jo kokemusta siitä miten säästöjä saadaan aikaiseksi, niitähän jouduimme monta vuotta tekemään. Se vaatii rohkeutta ja sitä toivon löytyvän kaikilta nykypäättäjältä. Myös oikeudenmukaisuutta, säästöt ja sen aiheuttamat korotukset ja palvelujen karsimiset eivät saa kohdistua yksistään heikompiosaisiin!

Lehdissä on näkynyt ehdotus veroprosentin ja muiden maksujen korotuksesta. Tuon veroprosentin korotuksen näen hyvänä vaihtoehtona, siihen osallistuvat kaikki.  Kalevassa 1.5. oli yksi esimerkkilaskelma siitä, kuinka paljon tekisi jos vero% nostettaisiin 20:iin. Se olisi 3000 € tienaavalle. Tulos on 18 €/kk, mikä ei kyllä tuossa summassa tunnu joten turhaa kait tuosta ”älämölöä” kannatta nostaa jos valtuusto päätyy korotukseen? Se, mikä tulee maksujen nostoon, onkin eri seikka.  Kunnallisia palveluja käyttävät ne käyttäjät, joilla ei yleensäkään ole varaa maksaa yksityisistä palveluista, joten on todella väärin kasvattaa heidän menotaakkaansa. Muistaakseni joskus on ollut käytössä esim. porrastettu maksu päivähoitomaksussa. Vai muistanko väärin? Eikö näitä porrastuksia voisi ottaa käyttöön uudelleen ja muissakin taksoissa? Elikkä ne joilla on isot tulot maksavat enemmän kuin pienituloiset? Nyt varmaan suututan jonkun, mutta eihän meidän Oulussa ole tarkoitus tehdä suuria luokkaeroja ihmisten välille, vai onko?
Lisäksi mielestäni kannattaisi harkita uusien investointien siirtämistä parempaan aikaan. Eikö ole syytä keskittyä perustoimintojen hoitamiseen ja kaupunkilaisten peruspalvelujen tuottamiseen nyt olevilla alueilla? Kannattaako avata uusia asuinalueita, joihin pitää tehdä taas kaikki asukkaiden tarvitsemat palvelut infrasta päiväkoteihin ja kouluihin. Tonttimaata näin laajalle levittyvässä kaupungissa riittää. Kaikki eivät halua suurille asutusalueille vaan tyytyvät pienenpiinkin lähiöihin joissa on päivähoito- ja koulupalvelut jo olemassa sekä toimiva joukkoliikenne. Eikö olisi syytä tarjota rakennuspaikkoja reunoiltakin jossa taatusti tilaa on?  Eikö se samalla turvaa jo olemassa olevan kiinteistömäärän tarpeen jatkossakin?

Hyvät päättäjät, älkää unohtako meitä, kaupunkilaisia, kun teette vaikeita päätöksiänne!
Kaarina Torro
Martinniemi"

Täällä lisää aiheesta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-mielii-pikaisia-henkilostosaastoja/628895/?utm_source=paauutiset_widget&utm_medium=web&utm_campaign=paauutiset_widget_attachment


Niin, kaupunki toisaan joutuu säästökuurille. Koko ajan tulee uutta, niin myös tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen. Koko henkilöstöä uhkaa joko osittainen lomarahoista luopuminen, vaihto vapaaseen tai lomautus. En vaan tajua sitä että miksi työntekijät, jotka tekevät töitä kaupungille, osa meistä melkoisen pienellä  palkalla, joutuvat eniten maksamaa tätä konkurssia? Mehän maksamme kuitenkin verot tähän kaupunkiin kuten muutkin  asukkaat. Paitsi ne työntekijät jotka eivät asu Oulussa. En voi käsittää. Jos joku haluaa tietää kaduttaako minua kuntaliitos, niin vastaus on ei. Olen edelleen sitä mieltä, että se oli oikea ratkaisu. Jos tilanne olisi ollut Oulun kohdalla näin tiukka sillon kuin päätöstä tehtiin, olisin miettinyt suostuakko liitokseen. Ei se mitään juhlaa ollut itsenäisenäö kuntanakaan, eikä varmaan olisi ollut jatkossakaan. Miten yksi kunta olisi voinut selvitä kaikesta ilman mitään ongelmaa, kun niin moni muukin on hynttyyt yhteen toisten kanssa lyönyt? Ja me teimme sen sopimalla, ei sanelemalla! Ja eiköhän kirjastoverkkoaki olla laittamasa eri mallille ku mitä maaliskuussa puhuttiin. Ei nuitten korkeimpienvirkamiesten peräsä pysy, sieltä kait nämä asiat lähtee?
Ugh Olen puhunt!

Ei kommentteja: